Vanhassa vara parempi!

VIII Vanhan musiikin tapahtuma Imatran kirkoissa 17.-20.8.2008

- - -

Esittely

Vanhassa vara parempi! -tapahtuma järjestetään Imatralla nyt jo kahdeksatta kertaa. Ajatuksena on tuoda yleisön kuultavaksi sellaista musiikkia keskiajalta 1700-luvulle, jota ei muutoin näillä nurkilla juuri kuule. Musiikkiskaala ulottuu tänä vuonna renessanssista aina wieniläisklassismiin.

Iltakonsertit

Avajaiskonsertissa Kolmen Ristin Kirkossa esiintyy koko tapahtumamme perustajakokoonpano, vanhan musiikin laulu- ja soitinyhtye Sonus Borealis. Konsertin yhteydessä julkistetaan myös yhtyeen ensilevy.

Maanantai-iltana Imatrankosken kirkossa soittavat Petra Aminoff, traverso ja Annamari Pölhö, cembalo, ohjelmassaan saksalaisten ja ranskalaisten barokin mestareiden teoksia.

Tiistain konsertissa tarjoutuu tilaisuus kuulla varsin harvinaista jousisoitinta, barytonia, jolle Joseph Haydn sävelsi suuren määrän musiikkia ruhtinas Esterházyn hovissa. Esiintyjänä on maamme ainoa näiden teosten esittämiseen soveltuva kokoonpano, Suomalainen Barytontrio.

Tapahtuman päättää keskiviikkoiltana Tainionkosken kirkossa Bravade-nokkahuilukvartetti, joka puolestaan on Suomen ainut ammattimaisesti toimiva nokkahuiluyhtye.

Iltapäivämusiikki

Iltakonserttien lisäksi Vanhassa vara parempi! -tapahtumaan kuuluu kolme noin puolen tunnin mittaista Iltapäivämusiikki-tilaisuutta (maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona). Kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy; iltakonserttien käsiohjelmien hinta on 10 euroa.

Tervetuloa!

Johannes Vesterinen
Imatrankosken kirkkoalueen kanttori
Vanhassa vara parempi! -tapahtuman taiteellinen johtaja